Huom! Alkoholia tilaavien vastuu laajenee 01.09. Lue uutinen tästä.

Nyt puhuu kohuvirkamies pienpanimoiden etämyyntisopasta


Iltalehden haastattelussa hallitusneuvos Ismo Tuominen vastaa asiasta nousseeseen kohuun ja siihen, miksi hänestä pienpanimoiden etämyynnin salliminen olisi johtanut Alkon monopolin murtumiseen.

”Antaa ymmärtää, että ministeriö pitää kiellettynä”. Tuomisen allekirjoittamassa vaikutusarviossa todetaan, että etämyyntioikeus olisi todennäköisesti EU:n syrjintäkiellon vastainen.

– Tämä osoittaa tai vähintään antaa ymmärtää, että sosiaali- ja terveysministeriö pitää etämyyntiä toisesta jäsenmaasta Suomeen kiellettynä. Tämä on erittäin merkittävä seikka, koska jo viime vaalikaudella EU:n komissio totesi kahteenkin otteeseen, ettei etämyynnin kieltäminen ole EU-oikeuden perusteella mahdollista, Wallinheimo ja Kärnä huomauttavat.

STM:n virkamiehet ovat aiemminkin välittäneet kuvaa siitä, että alkoholin etämyynti olisi Suomessa kielletty.

– Ulkomaalainen etämyyjä voi syyllistyä teollaan alkoholirikokseen, josta säädetään rikoslaissa rangaistus, Tuominen kirjoittaa STM:n sivuilla.

Joulukuussa 2018 Tuominen sanoi Iltalehdelle, että alkoholin etämyyjiä vastaa aloitetaan rikosoikeudelliset prosessit.

– Kun tutkinnat alkavat, viisaat lopettavat myynnin välittömästi ja panevat kädet ristiin, Tuominen sanoi.

Myös alkoholiuudistuksen lakiesityksen perusteluihin päätyi näkemys, että rajat ylittävä etämyynti Suomeen on jo nykyisin kielletty.


Lue koko uutinen: https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/a6d4db84-6902-428e-ad16-6a4dfe1d134e

Palaa uutisiin