Viimeaikaiset muutokset alkoholin nettitilaamisessa



Mikäli olet joskus tehnyt alkoholin nettitilauksen, niin on mahdollista että olet saanut lähiaikoina sähköpostia käyttämältäsi kaupalta, ja sähköpostissa he kertovat uudesta EU lakimuutoksesta. Alkoholin nettitilaamisessa on aina ollut vääntöä yhdestä ja samasta asiasta: Kuka maksaa verot. Tilaaja olettaa että kauppa hoitaa verot (case etämyynti), ja kauppa olettaa että tilaaja hoitaa verot (case etäosto).

Olet saattanut huomata että viimeisen vuoden sisällä monet verkkokaupat eivät toimi kuten ennen, tai he ovat saattaneet lopettaa toimittamisen kokonaan Suomeen. Miksi?

Direktiivin 2006/112 33 artiklan mukaan etämyyntiä on: "Mikäli luovuttajalla (kaupalla) on hallitseva rooli sekä tavaroiden lähettämistä tai kuljettamista koskevan aloiteen, että lähettämisen ja kuljettamisen olennaisen vaiheiden järjestämisen osalta.". Joten viimeisen vuoden sisällä monet kaupat ovat tehneet muutoksia omaan verkkokauppaansa, jotta he eivät esimerkiksi tarjoaisi kuljetusvaihtoehtoja, ja täten heillä ei olisi hallitsevaa roolia ja siten he eivät olisi verovelvollisia.

Vielä näidenkin muutosten jälkeen osa kaupoista harrasti selkeästi etämyyntiä, kun taas osa oli hyvin tulkinnanvaraisella alueella.

01.07.2021 - ALV direktiivin uudistus

Aikaisemmin kaupalla piti olla hallitseva rooli jotta se tulkittaisiin etämyynniksi, mutta ALV direktiivin uudistuksen jälkeen etämyyntiä on jos: "Luovuttaja tai joku muu luovuttajan puolesta lähettää tai kuljettaa, myös silloin kun luovuttaja osallistuu välillisesti niiden kuljettamiseen tai lähettämiseen". Eli uudistus työnsi kauppoja pois tältä harmaalta/tulinnanvaraiselta alueelta ja tulkitsee ne nyt etämyynniksi.

Tämän takia osa kaupoista on lopettanut Suomeen toimittamisen kokonaan, ja osa kaupoista on tehnyt suurempia muutoksia sivuihinsa, jotta heidän toimintaa ei enää tulkittaisi etämyynniksi ja täten he eivät olisi verovevollisia vaan tilaaja.

Vielä näidenkin muutosten jälkeen osan toiminta on edelleen selkeästi etämyyntiä, ja osa ns. tulkinnanvaraisella alueella. Keskustelua seuranneena voin todeta, että tilaukset kulkee kuten ennenkin, ja karhuryhmä ei ole ottanut ainakaan yksityisiin tilaajiin yhteyttä. Joten yksi asia on ainakin varma: Suomi ja alkoholin nettitilaus pysyy epämääräisenä.

Siirry keskusteluun

Palaa uutisiin
Viimeisimmät arvostelut

Drinksut 1/5

Käsittämätöntä touhua! Tilaukselle ei tapahdu mitään, puhelimeen ei vastata, viesteihin eikä sähköpostiin ei vastata....

- Tipsu

Drinksut 1/5

Lasku on maksettu viikko sitten, tilaus edelleen "ei maksettu" -tilassa. Kukaan ei vastaa asiakaspalvelussa: puhelin,...

- Jjenna

Viinikauppa 5/5

Parin kaverin kanssa on täältä tilattu tavaraa reilu kolmen vuoden aikana n.15000€ edestä, eli n.1500€ / lavallinen t...

- Kymmenisen tilausta

Alkostore24

Luultavasti sen saa viimeiselle etapillle edelleen, kunhan kuorman paino on alle 100 Kg. Teen varmaan koetilauksen tu...

- Hiplop

Alkostore24

Joo tuo Budbee toimi muutaman viikon vaan tammukuussa.

- Lobodomy

Alkostore24

Asia selvisi jo. Eli kuljetus tilataan Shippiin kautta. [URL]https://shippii.com/order-alkostore24[/URL]

- Hiplop